perjantai, 16. joulukuu 2016

Joulun odotusta!

Edellisestä kirjoittelusta on aikaa lähes puolivuotta ja silloinkin kirjoittelin toukokuun tapahtumista. Voi miten aikaa rientääkään.

Niin kesä ja syksy menivät vauhdilla ohi. Ohi ihan kirjaimellisesti, koska sytostaatti jota silloin sain aiheutti aika paljon sivuoireita ja hidasti askelta ja ahdisti mieltä. Vaikka väsytti nukuin huonosti, pienen pienissä pätkissä. Ei siis ollut helppoa. Vihasin tätä sairautta sen tuomia sivuoireita sen aiheuttamaa avuttomuutta ja kuitenkin siihen nähden miten rajusta lääkkeestä oli kyse se ei kuitenkaan ollutkaan niin tehokas. Vaikka kaikki helmikuiset syöpäläiset ovat lääkkeen ansiosta hävinneet on maksaan tullut yksi uusi "öttiäinen", joka on kesäkuusta asti hitaasti kasvanut. Niin lääkärit päättivät vaihtaa lääkitystä. Hormoonilääkettä suunkautta päivittäin,  hormoonilääkettä piikkinä mahaan joka neljäs viikko, täsmälääkettä piikkinä reiteen joka kolmas viikko ja verenohennuslääkettä piikkinä mahaan kerran päivässä. Taidan olla neulatyyny... siltä ainankin tuntuu. Mutta ei sytostaattia tällä hetkellä. Ja näillä lääkkeeillä sain ns. joululoman seuraavat tutkimukset vasta tammikuussa. Pienenpieni toivottu ja odotettu sytostaatti tauko. Olen kiitollinen!

Olen kiitollinen kaikesta tästä mitä elämä on minulle antanut se on antanut minulle niin paljon. Se on myös ottanut paljon ja koetellut paljon mutta kaikesta huolimatta mieleni on kiitollinen. Eräänä yönä unessa näin kiipeäväni ylös päin jyrkkää rinnettä. Heräsin ja mietin on niin turvallinen olo kaikesta huolimatta. Olisi se tie-polku-käytävä ihan miten jyrkkä-liukas tahansa ei minun tarvitse pelätä Jumalan vahvat käsivarret kannattavat minua. Minulle ei tapahdu mitään Hänen tietämättään. Eikö totta; ajattele sinäkin miten turvallista.

suojelusenkeli.jpg

Jouluun on enää reilu viikko... väitän itseäni Joulu ihmiseksi ja samalla pohdin mitkä ovat Jouluihmisen tunnusmerkit. Koti siivottu pesty juuriharjalla katosta lattiaan, unohtamatta kaappeja ja ikkunoita, itse valmistetut laatikot, leivonnaisia kasapäin pakastimessa, verhot vaihdettu, pöytäliinat silitetty... petivaatteet pesty ja tuuletettu.... voi voi tätäkö on Joulu??? Leukaperät pinkeänä raadan viikon ja sitten vielä jouluaatonkin saadakseni herkkuja pöytään, huolehdittuani että kaikki varmasti syövät riittävästi... tätäkö on Joulu??? Tätä se oli ennen hyvä ettei lattia listoja kuurattu hammasharjalla... äitini, kun opetti, että Joulu ei tule, jos ei sitä tee.

Onneksi jossain kohtaa havahduin tajuamaan, ehkä lapset aikuistuttuaan opettivat, kun kerta toisensa jälkeen olin liiskasin oman joulumieleni lisäksi myöskin perheenjäsenteni joulumielen! Mutta vasta tämän sairastumisen jälkeen olen tajunnut voimieni rajallisuuden ja oppinut olemaan armollinen itselleni ja huomaamaan, että joulu tulee ja joulu menee teen minä jotain tai en tee. Yhtäkään lahjaa en ole vielä ostanut vaikka aina toivon, että siellä kuusen alla olisi edes yksi lahja jokaiselle paikalla olijalle.

Suunnitelmissa olisi, että huomenna siivotaan ja koristellaan kuusi. Ja lasketaan aikaa, kauanko kuusi on pystyssä, koska pieni kissamme saattaa innostua. No nyt on sentään jo kinkku haettu. Laatikot tulevat Saarioiselta, karjalanpaistin teen ja perunat keitän. Kas siinä meidän jouluateria. Piparit jostain muualta, torttuja leivon pellillisen, muutaman kuivakakun teen kahville kyytipojaksi. Suklaata ja suolaisia naposteltavia iltaan, siinä ne tärkeimmät.

Sitten vietämme läheisteni kanssa kiiretöntä aikaa yhdessä kuunnellen, keskustellen ehkä jotain pelejä pelaten. Toivoen että rakkaus, lämpö ja yhteenkuuluvaisuuden tunne täyttää kotini. Enkä hetkeksikään unohda seimeen syntynyttä Jeesus lasta meidän Vapahtajaamme se on se Joulun ydin sen sanoma.

IMG_0171.jpg

Rauhallista ja Siunattua Joulun odotusta ja Joulua!

Vaikka harvoin kirjoitan olette usein mielessäni ja rukouksissa kannan teitä sivujeni katsojat ja tekstieni lukijat

ja toivon, että näistä teksteistä voisitte löytää jotain mitä minä olen löytänyt sisäisen rauhan elämään ja sen jokaiseen hetkeen. Olkaa siunattuja

Rakkaudella Anneli

 

 

 

 

sunnuntai, 26. kesäkuu 2016

Oi ihana toukokuu!

IMG-20160524-WA0004.jpg

Nyt tosin ollaan jo kesäkuussa - itse asiassa tänään on juhannuspäivä. Aika rientää ihan mahdotonta vauhtia. Päivät alkavat jälleen lyhentyä. Se ei onneksi ihan heti näy, mutta aika pian kuitenkin… Voi voi, olen niin kevät- ja kesäihminen, että tykkään tästä valoisuudesta ja alkukesän vihreydestä.  

Mutta asiaan. Niin kuin tarinan nimikin kertoo, minulla oli ihana toukokuu.

Korostan ehkä liikakin äitienpäivän tärkeyttä. Ei se, että olisin ollut malliäiti omille lapsille, mutta jotenkin sitä vain haluaa koota lapset yhteen äitienpäivänä. Tänä vuonna se ei kuitenkaan onnistunut. Sami oli lomareissulla ja Katri sairastui edeltävänä yönä vatsatautiin, joten paikalle saapui vain Jani tyttöystävänsä kanssa. Ihanaa toisaalta, kun Jani tuli. Hän on opiskelujen vuoksi ollut poissa paikalta niin monena äitienpäivänä. Ja tietenkin paikalla oli myös ihana kämppis, joka oli tehnyt minulle ihanan ’ihanaa tätienpäivää’ -kortin. Se olikin ainoa kortti tänä vuonna. Valmistin ruoaksi lasagnea, koska olin Sanna-Marille luvannut sitä joskus tarjota. Siinä ruokapöytään asetuttaessa tokaisin, että on se niin väärin, että äiti joutuu äitienpäivänä tarjoamaan ruoan lapsille. Eikö lasten pitäisi hemmotella äitiä??? Ja samaan lauseeseen lisäsin, että otetaan synttäreiden aikaan vahinko takaisin ja saatte viedä minut porukalla ulos syömään. Siinä sitten söimme herkullisen ruoan ja Jani ja Sanna-Mari jatkoivat matkaa, heillä kun oli useampi paikka käytävänä samana päivänä.

No, lapset ja Kipa, josta on viime vuosien aikana tullut melkein kuin oma lapsi, ottivat tokaisuni tosissaan ja järjestivät ihanan hemmotteluillan ruokailun merkeissä ravintolaan syntymäpäiväni aattona perjantaina 20.5. Tunnelma oli katossa, tilasimme ruokaa ja söimme suurella ruokahalulla pitkän kaavan mukaan. Oli alku-, pää- ja jälkiruoka. Kokki oli Sanna-Marin pyynnöstä vieläpä valmistanut synttärisankarille erityisen kauniin jälkiruoka-annoksen. Sitten oli yllätyksen aika: lapset olivat hankkineet minulle synttärilahjaksi päivä Tukholmassa -risteilyn ”hyvässä seurassa” - siis Kipan ja Katrin kanssa. Lähtö olisi tulevana sunnuntaina. Olin otettu, mutta ensimmäisenä tuli mieleen, miten voimme kaikki lähteä - onhan Katrilla kaksi ja meillä yksi kissa. Mutta kaikki oli valmiiksi suunniteltu: naapurimme Milja oli lupautunut hoitamaan Isabellaa ja Katrin naapuri Katrin kissoja, joten kamat vaan kassiin ja laivalle. Olin vähän vastahakoinen lähtemään moiselle yllätysmatkalle näin lyhyellä varoitusajalla. Mutta matka oli tilattu ja maksettu, siispä matkaan vaan mukisematta. Maritan kanssa puhuttiin vielä lauantaina kuinka laivalla esitettäisiin toukokuun loppuun asti Grease-musikaalia. Pohdimme, että olisipa kiva mennä sinne ja vieläköhän siihen saisi lippuja jommallakummalla matkalla. No, näihin mietteisiin jäin lauantaina.

Sunnuntaina kaikkien kommellusten jälkeen pääsimme laivaan ja löysimme hyttimme, se oli kannella 10. Päätimme vähän kaunistautua ennenkuin lähtisimme etsimään ruokapaikkaa, koska nälkä oli jo vähän (taas). Kävin vessassa ja kun tulin takaisin hytin puolelle jatkamaan meikkausta, oli sängylle ilmestynyt paketti… Vau, lisää yllätyksiä! Paketista löytyi ihana vaaleanpunainen silkkitakki Pink Ladies –tekstillä. Aivan mieletön! Onpas ihana yllätys, ajattelin takkia sovittaessani. Olisipa ihana nähdä ja kuulla se musikaali. Samassa Katri kaivoi takataskustaan kolme lippua musikaaliin. Istuin lähes koko musikaalin ajan hiljaa keskittyen, välillä liikutuksen kyyneleitä silmäkulmista pyyhkien. Se oli niin ihana tuulahdus nuoruusvuosilta.  Saimme nauttia musikaalista ”koko rahan edestä”, sillä Kipa oli varannut meille paikat kolmannesta rivistä, joten näin ja kuulin kaiken loistavasti. Päälleni puin tietenkin uuden hienon takkini. Myös tytöt olivat pukeutuneet ajan hengen mukaisesti kellohameisiin.

Olin niin onnellinen ja liikuttunut. Minua hemmoteltiin herkkupäivällisellä, minut vietiin laivaristeilylle, minulle ostettiin ihana Pink Ladies -takki ja minä pääsin Grease-musikaalin. En voi muuta kuin kiitollisin mielin kiittää lapsiani, Sanna-Maria ja Kirsi-Mariaa näistä unohtumattomista asioista, joita voin vielä monta vuotta muistella kiitollisin mielin.

sunnuntai, 26. kesäkuu 2016

Kimblen piirimestaruuskilpailut

WP_20160425_11_27_47_Pro.jpg

Vähän noloa kirjoittaa ja julkaista yli kaksikuukautta vanhaa tarinaa mutta nämä ovat tarinoita minun elämästäni. Tärkeitä tähtihetkeä!

Nyt se vihdoinkin toteutuu: tammikuun alkuun suunniteltu tapaaminen. Olisin toivonut saavani kaikki sisarukseni saman katon alle, mutta eihän se enää onnistu, kun he riitelevät keskenään. No, joka tapauksessa kutsuin Maunon, Jaanan, heidän lapsensa puolisoineen ja lastenlapset taloyhtiömme kerhohuoneeseen viettämään yhteistä aikaa. Yleensä kokoonnumme meille joulun välipäivinä. Nyt oli kaikilla niin kiire, ettei yhteistä aikaa vaan löytynyt. Niinpä sovimme, että tapaamme lauantaina, tammikuun 7. päivä. Mutta sitten tuli ne ikävät aivoinfarktit, jotka sekoittivat suunnitelmat totaalisesti.

Toivuttuani riittävästi aloimme pohtia tapaamista uudelleen ja lopulta löysimme yhteisen päivän, joka passasi kaikille edellä mainituille ja minun lapsilleni ja tietenkin ihanalle kämppikselle Kipalle. Nyyttikesti- periaatteella kokoonnuimme kerhohuoneelle. Koska myös lapsia oli paikalla, oli ohjelman oltava monipuolista, että lapsetkin viihtyisivät. Edellisenä yönä (yleensä ihmiset nukkuvat) sain loistavan idea: Kimble-turnaus, joka myöhemmin nimettiin Kimblen piirimestaruuskilpailuksi. Jos asuinpaikoissa hieman narrataan (Maunosta ja Jaanastakin tehtiin espoolaisia) saatiin kaksi joukkuetta. Espoo ykkönen, jossa pelasivat Eetu, Lauri ja Mauno. Espoo kakkonen, jossa pelasvati Tiia, Sari, Anne ja Jaana. Vantaan joukkueessa pelasivat Sanna-Mari, Jani ja Sami ja Helsingin joukkueessa Kirsi-Maria, Katri ja minä. Jokaisen joukkueen paras pelaaja pääsi jatkoon ja finaaliin. Finaali pelattiin Maunon, Anne, Janin ja Kirsi-Marian kesken. Ihan oikeasti! Meitä oli kerhohuoneessa 13 henkeä, mutta ääntä lähti niin kuin paikalla olisi ollut vähintään sata henkeä, kun joukkueet kannustivat omiaan. Mutta Janihan sen sitten voitti. Kipa oli valmistanut hienot rintaneulat kaikille osallistujille ja mitalit finalisteille. Sitten vedettiin henkeä ja alettiin pelata Uunoa. Meteli taisi taas olla melkoinen. Samista tuli sitten ”vuoden Uuno”. Tämä titteli ei ehkä ole ihan niin tavoiteltu kuin esim. Kimblen piirimestari. Mutta minun mielestäni päivä oli unohtumattoman ihana. Taas sain viettää ihanaa laatuaikaa rakkaiden ihmisen kanssa.

maanantai, 4. huhtikuu 2016

Maaliskuun mietteitä!

WP_20160311_23_52_01_Pro.jpg

Eikö ole ihana tämä meidän uusi perheenjäsen Isabella nyt jo 16 vko ja miten onkaan löytänyt turvallisen pehmusteen tyynykseen. Tuo sama Raamattu kainalossa minäkin olen monta kertaa nukahtanut ja hakenut lohtua, kun on tuntunut siltä, ettei sanoja rukoukseen löydy. Toisena pääsiäispäivänä lähdin vanhalle kotiseudulle Kalvolaan mennäkseni tapaamaan vanhoja ihania ystäviä ja tuttuja ja samalla juhlistin entisen esimieheni eläkkeelle siirtymistä. Voi miten kauniit juhlat oli järjestetty. Paljon väkeä paikalla ja lämmin tunnelma. Ennen kaikkea koin kaiken vanhan jääneen taakse, koska vihanpito ja kauna on niin kuluttavaa. Paluumatka sujui mukavasti henkevästi keskustellen. Pääsin Hyvinkäälle asti erään kutsuvieraan kyydissä.

Kotiinpalattuani ehdin taas miettiä syvällisiä mm. elämän tarkoitusta. Vaikka nyt on tullut terveydentilassa takapakkia en halua olla katkera Jumalalle. Kaikellla on tarkoituksensa. Me ihmiset emme sitä aina ymmärrä mutta Jumalalla, jolla on elämämme kaikki narut käsissä näkee kokonaisuuden ja tietää miksi näin tapahtuu. Ymmärrän sen nyt entistä selvemmin. Ostin taannoin kirjan Kärsimyksen tarkoitus ja jo johdanto osaa lukiessani asia kirkastui minulle ennestään. Kärsimys on ainoa tie, joka avaa silmämme ymmärtämään elämän tarkoituksen vain kärsimys vie meidät niin alas, että kykenemme auttamaan niitä, alhaalla olevia surun murtamia, rankkojen elämänkokemusten nujertamia.  Sitä minä tältä elämältä haluan. Olla vierellä kulkija, lohduttaja. Vaikka sielunhoitajakoulutus on nyt terveydentilan vuoksi jäissä uskon siihen ja sen tarjoamaan mahdollisuuteen. Etusivultani löytyy linkki Jumala puhuu kirjan facebook sivulle. Tykkäämällä sivusta pääset lukemaan tekstejä. Suosittelen, sillä sieltä löytyy todella paljon lohdutuksen sanoja. Mielelläni niitä  täälläkin jaan mutta, koska edellisestä kirjoituksestani on niin pitkä aika en viitsi kaikkia minua koskettavia tekstejä tänne päivittää. Näillä mietteillä eteenpäin kohti kesää, valoa ja vihreyttä! Siunausta kaikille lukijoille <3

sunnuntai, 14. helmikuu 2016

Jumalan kämmenllä!

Vaikka uutiset Syöpäklinikalla käydessäni eivät aina olekaan hyviä, koen olevani etuoikeutettu saadessani istua Jumalan kämmenellä. Jumalan kämmenellä ei pelkää lintunen... kaikille tilaa riittää kaikille paikkoja on. Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton. Näin laulu meille sanoo ja siihen saamme turvata.

LintujaJumalank%C3%A4mmenell%C3%A4170220

Perjantai oli synkkä päivä. Istuin syöpiksen odotushuoneessa. Muutama päivä aikaisemmin olin ollut vartalon tt-kuvassa ja nyt odottelin tuloksia. Ne muutamat kuvausten ja tulosten kuulemisen väliset päivät ovat aina piinavia. Ajatukset sinkoilevat sinne tänne ja varsinkin edellinen yö nukutaan huonosti miettien, pohtien ja ennen kaikkea peläten. Saan olla kiitollinen olen niin pitkään saanut hyviä uutisia. Nyt sain kuulla syövän aktivoituneen maksassa. Se stabiilissa tilassa ollut pesäke on herännyt ja tehnyt muutaman uuden etäpesäkkeen. Lisäksi rintakehän muutama imusolmuke on saanut osuman ja keuhkot yhden pienen osuman. Onneksi kuitenkin kaikki ovat pieniä. Vaikka tätä on kuitenkin koko ajan pelätty silti se uutinen järkyttää ja kuulostaa yhtä kamalalta. Sekunnin sadasosan mietin... onko tässä mitään järkeä??? Ja samantien totean on tässä on järkeä. Uusia entistä parempia syöpälääkkeitä tulee markkinoille jotka antavat meille toivoa. Aivoinfarkti pakotti minut sytostaatti tauolle kuudeksi viikoksi. Tämä kuusiviikkoa sai syöpäni aktivoitumaan. Se saa minut surulliseksi ja ehkä hieman pelokkaaksi. Olenko todellakin loppuelämäni riippuvainen sytostaateista, ilmeisesti. Mutta ei anneta sen nujertaa. Matka jatkuu... ensiviikolla aloitetaan taistelu pahiksia vastaan uusin voimin uudella lääkkeellä. PERIKSI EI ANNETA!!!!

Muista elä elämäsi jokainen päivä täysillä ja säilytä positiivinen asenne. Pidä huoli itsestäsi ja rakkaistasi. Älä anna riidan hallita elämääsi äläkä koskaan käy levolle sopimatta asioita riitapuolesi kanssa. Näin yritän itse elää elämääni ja toivon sitä samaa sinulle. Siunattua sunnuntaita.

vihantilalleilo14022016.jpg

Rakkaudella Anneli

  • Henkilötiedot

    Olen 54 vuotias nykyään Helsingissä asuva kolmen aikuisen lapsen äiti.
    Sairastan levinnyttä rintasyöpää. Sairauden myötä arvomaailmani on muuttunut täysin. Moni ennen niin tärkeä asia on menettänyt merkityksensä. Tule lukemaan mielenkiintoisia tarinoita matkalta, jolla tieto sairaudesta onkin kääntynyt Jumalan suureksi siunaukseksi ja huolenpidoksi. Jossa jokainen päivä on uusi mahdollisuus.

  • Linkkilista

  • Minä ja rakkaat lapseni <3 Jouluna 2012

  • Rakas kissamme Ramona 01.06.1996 - 15.12.2013

  • Uusi perheenjäsen Isabella muutti meille 26.02.2016