Aiemmin (12.03.) kirjoitettua mutta ajattelin julkaista kuitenkin!

Aamun ensimmäine homma ota lääke. Ennen sitä ja sen jälkeen on oltava tunti syömättä. Minulle on helpointa ottaa se aamulla ja kömpiä vielä hetkeksi nukkumaan. Aina ei saa nukuttua mutta sitten käytän ajan hiljentymiseen. Ristin käteni ja juttelen Jumalalle tai jos en löydä sanoja huokailen vaan. Hän kyllä tietää kaikki tarpeeni, erheeni ja rikkomukseni kuitenkin.

Tänään heräsin hieman ennen kellon soittoa ja mietin tänään on sellainen päivä, ettei oikein huvita mikään. Taidan jäädä vuoteeseen. Suunnitteltuna oli kyllä lenkki ystävävättären kanssa ja illalla kirjoituskurssi. Pah... perun kaiken. Varvaskin on vähän kipee pah... en lähde minnekään. Olen kevät-kesä ihminen ja nautin lisääntyvästä valosta ja päivien pitenemisestä. Siksi minua ei haittaa, vaikka kaihtimet on yötäpäivää auki. Syksyllä ja talvella on ihan riittävästi pimeyttä. Lääkkeen oton yhteydessä näin, että aurinko paistoi ja taivas on sininen. Pah... siitä huolimatta, tänään ei kertakaikkiaan huvita mikään.. Peitto korville ja hyvää yötä maailma. Jälleen kerran mietin sairauttani, johtuen varmaan siitä, että ensiviikolla taas on tt-kuvaus ja saadaan tuoretta tietoa missä mennään.

Sitten kuitenkin hetken pötköteltyä puhelin soi ja varmistan lenkille lähdön. Nousen ylös aamupalaa valmistamaan. Jälleen kerran olen voittanut itseni ja saanut nostettuani  itseni sängystä. Eräänlainen ottelu voitto. Voin olla tyytyväinen itseeni.

Mietin monesti mikä on se voima mikä saa minut nousemaan ylös sittenkin.  Olen niin kiitollinen kuitenkin tästä kaikesta. Asiat voisivat olla paljon huonomminkin mutta mielestäni minulla on kuitenkin asiat ihan hyvin. Yhä edelleen voin tehdä asioita, joista nautin ja jättää asiat, joista en nauti, tekemättä.

Tästä löytyy se voima jokapäiväiseen arkeen. Siunatkoon taivaallinen Isämme sinuakin <3