Mietin elämää.. Sen viime viikkoja. Olen oppinut ettei mitään saa pitää itseestä selvyytenä. Elämänlanka voi olla niin hauras tai lyhyt. Täytyy olla kiitollinen ihan jokaisesta päivästä. Koskaan ei voi tietää mitä huominen tuo tullessaan.

Kuten edellisessä tarinassa kerroin hoidin naapureiden ihanaa koiraa reilun kahden viikon ajan. Heidän ollessaan ulkomailla. Joulu oli vietetty ja lapset lähteneet. Stressitasoni oli taas nousussa huomenna olisi jälleen tt-kuvaus ja nähtäisiin mitä syövälle kuuluu nyt. Illalla lenkkisaunan jälkeen tunnen vasemmassa ohimossa kipua ja yritän löytää apua koiran ulkoiluttamiseen. Apu löytyy ystävättäreltä joka hakee koiran ja tarkistaa vointini. Sen lisäksi, että päänsärky on melko voimakas katoaa näkökenttä vasemmasta silmästä osittain ja oikean käteni koholla pitäminen tuntuu hankalalta. Päätän kuitenkin seurata tilannetta, kun särkylääkkeellä olen saanut kivun vähenemään. Ja keskusteltuani neurokirurgin kanssa voin jäädä kotiin nukkumaan. Aamulla sitten syöpiksellä odottaa vartalon tt-kuvan lisäksi myös pään tt-kuvaus. Koska tietenkin oletin syövän tehneen etäpesäkkeitä päähän.

Elämä jatkuu normaalisti käyn lääkärissä ja saan tulokset huh huh ei etäpesäkkeitä päässä eikä muuallakaan eli syöpä uinuu. Mukavasti vietetyn Loppiaisen jälkeen palataan arkeen. Taas samanlainen päänsärky nyt ei sumene näkö mutta oikeassa kädessä tunnen selvästi hitautta. Pitkien sanojen kirjoittaminen tuntui työläältä särkylääkkeen voimalla kuitenkin nukun aamuun kotona ja soitan aamulla syöpikselle. Hoitajat suosittelivat lähtemään päivystykseen. Niinpä hyppään taksiin ja lähden Meilahden päivystykseen. Siellä kokeiden ja testejen jälkeen minut viedään osastolle odottamaan magneettikuvausta joka tehdään lauantaina. Mutta pelkkien testejen perusteella huomataan jotain hitautta motoriikassa ja järkytyksekseni saan kuulla, että molemmilla kerroilla päänsärkkyni on johtunut useasta pienenstä aivoinfarktista. Siis minulla vielä aivoinfarktikin eikö tuossa syövässä nyt olisi ollut riittävästi, pitikö nyt vielä tämäkin kokea. Vietin sairaalassa useamman päivän tapasin fysio- ja toimintaperapeutin, jos olisin työelämässä olisi sairauslomaa napsahtanut muutama kuukausi ja autolla ajokieltoa tuli 3 - 6 kk. Joten mistään ihan pikku jutusta ei ole kyse ei todellakaan vaikka itse tavoilleni uskollisena vähättelin oireitani. Saan olla kiitollinen miten vähin oirein ja seurauksin tästä selvisin. Kuinka paljon vaikeampiin tapauksiin siellä osaston käytävillä törmäsi. Kuka joutuu opettelemaan kävelemisen kuka puhumisen uudelleen minulla vain hienomotorisia ongelmia oikeassa kädessä.

Olen niin suunnattoman kiitollinen tästä uudesta mahdollisuudesta, jonka sain. Kumpa vain osaisin antaa sille arvoa ja aina olla muistuttamassa itseäni, omaisiani ja läheisiäni siitä miten pienestä kaikki on kiinni kuinka sovinnon tekeminen Jeesuksen ja läheisten kanssa on. Miksi meidän tarvitse unohtaa kaunat, riidat, eripurat. Oppia nöyryyttä ja anteeksi antamista. Niin usein löydän itseni arvostelemasta toisia.

Siksi juuri tästä syystä halusin liittää sivulleni muutamanTahdon elää Jumalan tahdossa -yhteisön puhuttelevan kuvan ja tekstin. Ne vaan koskettivat minua juuri tällä hetkellä.