Vuoden vaihde sujui niinkuin monta kertaa ennenkin ihastelin piteneviä päiviä. Eihän se vielä näy missään mutta ajatus päivän pitenemisestä on minulle joka vuosi yhtä iso juttu.  Hoidin naapurin koiraa, kun he olivat Joulun ja uuden vuoden ulkomailla. Tytöt olivat Lapissa leirillä ja pojat olivat omissa riennoissaan niinkuin aina omille muuttamisestaan alkaen. Niinpä olin lähes itsekseni vain hoitokoira seuranani. Poikkesin toki iltaa istumaan kerhohuoneelle naapureiden kanssa ja paikallisen koulun kentällä ilotulitteita ihmettelemässä, ennenkaikkea sitä rahan tuhlauksen määrää mikä taivaalle uutena vuotena ammutaan. Olen toki tottunut olemaan yksinkin. Se on itse asiassa aika rentouttavaa.

Minusta ei siis tule koiraihmistä. Olen ehdottomasti kissaihminen. Koira vaatii kuitenkin ulkoiluttamista muutaman kerran päivässä säässä, kuin säässä. Mutta ihanaahan se oli, kun se oli vain väliaikaista. Näin se sitten meni vuoden vaihde, jos kaikki olisi mennyt oman käsikirjoituksen mukaan. Mutta aina se ei mene niin. Olen sen huomannut ja oppinut elämään sen kanssa, että elämä on täynnä yllättäviä käänteitä.