Edellisestä kirjoittelusta on aikaa lähes puolivuotta ja silloinkin kirjoittelin toukokuun tapahtumista. Voi miten aikaa rientääkään.

Niin kesä ja syksy menivät vauhdilla ohi. Ohi ihan kirjaimellisesti, koska sytostaatti jota silloin sain aiheutti aika paljon sivuoireita ja hidasti askelta ja ahdisti mieltä. Vaikka väsytti nukuin huonosti, pienen pienissä pätkissä. Ei siis ollut helppoa. Vihasin tätä sairautta sen tuomia sivuoireita sen aiheuttamaa avuttomuutta ja kuitenkin siihen nähden miten rajusta lääkkeestä oli kyse se ei kuitenkaan ollutkaan niin tehokas. Vaikka kaikki helmikuiset syöpäläiset ovat lääkkeen ansiosta hävinneet on maksaan tullut yksi uusi "öttiäinen", joka on kesäkuusta asti hitaasti kasvanut. Niin lääkärit päättivät vaihtaa lääkitystä. Hormoonilääkettä suunkautta päivittäin,  hormoonilääkettä piikkinä mahaan joka neljäs viikko, täsmälääkettä piikkinä reiteen joka kolmas viikko ja verenohennuslääkettä piikkinä mahaan kerran päivässä. Taidan olla neulatyyny... siltä ainankin tuntuu. Mutta ei sytostaattia tällä hetkellä. Ja näillä lääkkeeillä sain ns. joululoman seuraavat tutkimukset vasta tammikuussa. Pienenpieni toivottu ja odotettu sytostaatti tauko. Olen kiitollinen!

Olen kiitollinen kaikesta tästä mitä elämä on minulle antanut se on antanut minulle niin paljon. Se on myös ottanut paljon ja koetellut paljon mutta kaikesta huolimatta mieleni on kiitollinen. Eräänä yönä unessa näin kiipeäväni ylös päin jyrkkää rinnettä. Heräsin ja mietin on niin turvallinen olo kaikesta huolimatta. Olisi se tie-polku-käytävä ihan miten jyrkkä-liukas tahansa ei minun tarvitse pelätä Jumalan vahvat käsivarret kannattavat minua. Minulle ei tapahdu mitään Hänen tietämättään. Eikö totta; ajattele sinäkin miten turvallista.

Jouluun on enää reilu viikko... väitän itseäni Joulu ihmiseksi ja samalla pohdin mitkä ovat Jouluihmisen tunnusmerkit. Koti siivottu pesty juuriharjalla katosta lattiaan, unohtamatta kaappeja ja ikkunoita, itse valmistetut laatikot, leivonnaisia kasapäin pakastimessa, verhot vaihdettu, pöytäliinat silitetty... petivaatteet pesty ja tuuletettu.... voi voi tätäkö on Joulu??? Leukaperät pinkeänä raadan viikon ja sitten vielä jouluaatonkin saadakseni herkkuja pöytään, huolehdittuani että kaikki varmasti syövät riittävästi... tätäkö on Joulu??? Tätä se oli ennen hyvä ettei lattia listoja kuurattu hammasharjalla... äitini, kun opetti, että Joulu ei tule, jos ei sitä tee.

Onneksi jossain kohtaa havahduin tajuamaan, ehkä lapset aikuistuttuaan opettivat, kun kerta toisensa jälkeen olin liiskannut oman joulumieleni lisäksi myöskin perheenjäsenteni joulumielen! Mutta vasta tämän sairastumisen jälkeen olen tajunnut voimieni rajallisuuden ja oppinut olemaan armollinen itselleni ja huomaamaan, että joulu tulee ja joulu menee teen minä jotain tai en tee. Yhtäkään lahjaa en ole vielä ostanut vaikka aina toivon, että siellä kuusen alla olisi edes yksi lahja jokaiselle paikalla olijalle.

Suunnitelmissa olisi, että huomenna siivotaan ja koristellaan kuusi. Ja lasketaan aikaa, kauanko kuusi on pystyssä, koska pieni kissamme saattaa innostua. No nyt on sentään jo kinkku haettu. Laatikot tulevat Saarioiselta, karjalanpaistin teen ja perunat keitän. Kas siinä meidän jouluateria. Piparit jostain muualta (tulivat muuten ihanalta miniältäni), torttuja leivon pellillisen, muutaman kuivakakun teen kahville kyytipojaksi. Suklaata ja suolaisia naposteltavia iltaan, siinä ne tärkeimmät.

Sitten vietämme läheisteni kanssa kiiretöntä aikaa yhdessä kuunnellen, keskustellen ehkä jotain pelejä pelaten. Toivoen että rakkaus, lämpö ja yhteenkuuluvaisuuden tunne täyttää kotini. Enkä hetkeksikään unohda seimeen syntynyttä Jeesus lasta meidän Vapahtajaamme se on se Joulun ydin sen sanoma.

Rauhallista ja Siunattua Joulun odotusta ja Joulua!

Vaikka harvoin kirjoitan olette usein mielessäni ja rukouksissa kannan teitä sivujeni katsojat ja tekstieni lukijat

ja toivon, että näistä teksteistä voisitte löytää jotain mitä minä olen löytänyt sisäisen rauhan elämään ja sen jokaiseen hetkeen. Olkaa siunattuja

Rakkaudella Anneli