Niin tarinani jatkuu... edellisestä taas aikaa mutta

Kesäkuu vaihtui heinäkuuhun pääsin sairaalahoidosta kotiin kotisairaalaan. Se olikin aika mukavaa, kun hoitaja tuli tiputtamaan antibiootin täällä kotona. Hän sai avaimen kotiimme, koska olisi ollut kohtuutonta juosta keskellä yötä avaamaan ovia. Ja pian tämä kolmen viikon kotisairaanhoitokin loppui ja aloitin 3 viikon antibioottikuurin suun kautta. Viikon jälkeen aloittaisin myös sytostaatin. Otettuani aamun Tyverb (syöpähoitoni täsmälääkkeen 5 tablettia ja aamun sytostaatti annoksen 3 tablettia Cabesitabiini ja antibiootin, vain1 tabl) aloitin päivän askareet. Johtuiko mahdottomasta tabletti määrästä vai mistä mutta tunsin itseni kovin uupuneeksi. Oloni vain päivänmittaan paheni olin jo naapurini kanssa suunnitellut meneväni lenkkisaunaan mutta soitinkin naapurille, ettei minusta ole saunojaksi on pakko lähteä päivystykseen. Ihana naapuri heitti minut ja jäin odottamaan tutkimuksia. Ajattelin sen olevan joku ohimenevä reaktio mutta kuinka ollakkaan ottivat minut sisään osastolle... tutkivat ja hutkivat mutta eivät löytäneet mitään syytä äkilliselle kuumeelle. Syöpäsiskon ja minun yhteisdiagnoosi oli antibiootin imeytymishäiriö mutta ei sitä diagnoosiksi kirjoitettu. Johtunee osin myös siitä, että mainitsin sen itse lääkärille. No joka tapauksessa taas jätettiin sytostaatit hyllylle ja jatketaan kunhan tulehdusarvot saadaan kuriin. 

Viisi päivää siellä sairaalassa vierähti. Ja oli aika palata kotiin ihanaa oma koti ja ennen kaikkea oma sänky. Edellisellä sairaala reissulla sain olla yksin omassa huoneessa. Nyt oli huonekaverina ähkivä ja voihkiva huonekaveri... voi voi.. no onneksi oli korvatulpat, jotka autoivat hieman asiassa.

Mutta ihanaa olla kotona. Palata arjen askareisiin muistaen kuitenkin levon tärkeys. Toipua kaikesta kaikessa rauhassa.

Tarina jatkuu... Kiitos tähän astisesta rakas lukijani. Mielenkiintoisia käänteitä ja tapahtumia tulossa jälleen

Siunattua sunnuntai päivää