maanantai, 2. huhtikuu 2018

♥ Anneli Nurmela 21.05.1962 - 05.03.2018 ♥

Pahoittelen tiedon hidasta kulkua, mutta löysin vasta nyt äitini tunnukset tähän palveluun.

Valitettavasti rakkaista rakkain äitini hävisi reilun neljä ja puolivuotisen taistelunsa syöpää vastaan maanantaina 5. maaliskuuta 2018, 55 vuoden iässä. Ikävöimään jäivät sisko, neljä veljeä perheineen, omat lapset sekä monet muut sukulaiset, ystävät ja tuttavat.

Äitini piti tätä blogia ja tiedän hänen tästä saaneen paljon iloa ja sisältöä elämäänsä, hän on osaltaan saanut purkaa omia sisäisiä tuntojaan miettiessään omia asioitaan, kokemuksiaan ja tuntemuksiaan kirjoittaessaan tätä blogia. Osaltani kiitän teitä kaikkia jotka tätä blogia luitte ja siten osaltanne olitte osana äitini elämää.

Ymmärrettävästi tänne ei tämän jälkeen enää julkaisuja tule, mutta en usko että minulla on tahtoa tätä täältä poistaakaan. Jääköön äitini julkaisemat tekstit internetin ihmeelliseen maailmaan, ehkä nämä joskus vielä tuovat sisältöä jonkun näitä joskus lukevan ihmisen elämään. :) 

Kiitos teille kaikille

sunnuntai, 31. joulukuu 2017

Mietteitä elämästä!

Itse en valitettavasti saanu lauluja aukeamaan täältä. En oo hyvä näissä tällaisissa jutuissa. Mutta kopioi sinä linkki selaimeesi niin kuulet laulut.

Yöllisiä ja aamullisia mietteitä marraskuulta

https://www.youtube.com/watch?v=7qd9tJ660_Q

Pohdin huonoa uskontaivaltani… vai onko se huono???

Uskonko oikein vai uskonko riittävästi???? Yhä uudelleen tämä kysymys nousee mieleeni. Miksi?

Rukoilenko riittävästi vai rukoilenko oikein?? Minun rukoukseni ovat vajavaisia. Mutta minun sanoillani ei ole merkitystä. Taivaassa asuu ihmeellinen Jumala. Hän tietää hätämme ja tuskamme. Hän kuulee huokauksemmekin. Ja siihen luotan, vaikka uutiset sairaalalta eivät ole viime aikoina niin hyviä olletkaan. Sytostaatin vaihdoista johtuen olen saanut luopua hiuksistani.

Jatkuvan suorituspaineen alla eläen, toisten ihmisten hyväksyntää odottaen ja pohtien? Tämä sama Jumala tuntee vajavaisuutemme. Ei hän tarvitse tekojamme. Meidät on lunastettu Jeesuksen ristin kuolemalla hänen lapsikseen. Tähän voimme tukeutua ja turvautua. Jokaiselle on oma tehtävä sen näyttää meille Jumala

Tuota armolaulua kuunnellessa ihana rauha täyttää sisimpäni. Armosta me olemme pelastetut, emme tekojemme kautta ettei kukaan kerskaisi se on Jumalan suuri lahja.

Olen mielistynyt heikkouteen hätään vainoihin sillä, kun mä olen heikko silloin olen väkevin se on Jumalan suuri lahja. Sillä armosta me olemme pelastetut emme tekojemme kautta, ettei kukaan kerskaisi….

Mikä mahtava rakkaudellinen sanoma

Nämä asiat saavat minut jälleen kerran kirjoittamaan.

Mieleen tulee asioita menneisyydestä. Ei aina ihania valoisia vaan myös synkkiä ja lohduttomia.

Sitten laitan armolaulun soimaan ja kuuntelen sen sanoja. Kuuntelen tosi tarkkaan….

Lisäksi virsi 289 aina yhtä ajankohtainen… Vain sinä tunnet minut vapahtaja

https://www.youtube.com/watch?v=oNttBCHNXSo

Kristus kadulla kulkee laulu puhuttelee myös..

https://www.youtube.com/watch?v=Gf2IKrUbEyg

Joulu meni ja nämä mietteet mielessä siirryn uuteen toivorikkaaseen vuoteen. Tietäen, että Jumala on läsnä jokaisessa meidän päivässä.Niin hyvässä, kun pahassa. Hän ei hylkää.

Tämän kauniin ja puhuttelevan runon ja kuvan myötä

Taivaallisen Isämme Siunaamaa Uutta Vuotta 2018

Väsyin olemaan vahva.
- Suostuin heikoksi ja huomasin, minua kannetaan.

Väsyin olemaan oikeassa.
- Suostuin tyhmäksi ja huomasin olevani viisaampi kuin koskaan.

Väsyin suorittamaan.
- Suostuin pysähtymään ja huomasin tarpeellista olevan vain vähän.

Väsyin taistelemaan.
- Suostuin laskemaan aseet ja huomasin voittavani.

Väsyin tuomitsemaan.
- Suostuin alas jalustaltani ja huomasin tulleeni kotiin.

Väsyin pelkäämään.
- Suostuin luottamaan ja huomasin nousevani lentoon.

Väsyin murehtimaan.
- Suostuin päästämään irti ja huomasin eläväni.

Väsyin miellyttämään.
- Suostuin paljaaksi ja löysin itseni.

Väsyin piileksimään.
- Suostuin näkyväksi ja huomasin: olen kaunis.

(Päivi Kekäläinen)

Kuva1Omallatervehdyksell%C3%A431122018.j

 

sunnuntai, 15. lokakuu 2017

Jo helpompi heinäkuu

Niin tarinani jatkuu... edellisestä taas aikaa mutta

Kesäkuu vaihtui heinäkuuhun pääsin sairaalahoidosta kotiin kotisairaalaan. Se olikin aika mukavaa, kun hoitaja tuli tiputtamaan antibiootin täällä kotona. Hän sai avaimen kotiimme, koska olisi ollut kohtuutonta juosta keskellä yötä avaamaan ovia. Ja pian tämä kolmen viikon kotisairaanhoitokin loppui ja aloitin 3 viikon antibioottikuurin suun kautta. Viikon jälkeen aloittaisin myös sytostaatin. Otettuani aamun Tyverb (syöpähoitoni täsmälääkkeen 5 tablettia ja aamun sytostaatti annoksen 3 tablettia Cabesitabiini ja antibiootin, vain1 tabl) aloitin päivän askareet. Johtuiko mahdottomasta tabletti määrästä vai mistä mutta tunsin itseni kovin uupuneeksi. Oloni vain päivänmittaan paheni olin jo naapurini kanssa suunnitellut meneväni lenkkisaunaan mutta soitinkin naapurille, ettei minusta ole saunojaksi on pakko lähteä päivystykseen. Ihana naapuri heitti minut ja jäin odottamaan tutkimuksia. Ajattelin sen olevan joku ohimenevä reaktio mutta kuinka ollakkaan ottivat minut sisään osastolle... tutkivat ja hutkivat mutta eivät löytäneet mitään syytä äkilliselle kuumeelle. Syöpäsiskon ja minun yhteisdiagnoosi oli antibiootin imeytymishäiriö mutta ei sitä diagnoosiksi kirjoitettu. Johtunee osin myös siitä, että mainitsin sen itse lääkärille. No joka tapauksessa taas jätettiin sytostaatit hyllylle ja jatketaan kunhan tulehdusarvot saadaan kuriin. 

Viisi päivää siellä sairaalassa vierähti. Ja oli aika palata kotiin ihanaa oma koti ja ennen kaikkea oma sänky. Edellisellä sairaala reissulla sain olla yksin omassa huoneessa. Nyt oli huonekaverina ähkivä ja voihkiva huonekaveri... voi voi.. no onneksi oli korvatulpat, jotka autoivat hieman asiassa.

Mutta ihanaa olla kotona. Palata arjen askareisiin muistaen kuitenkin levon tärkeys. Toipua kaikesta kaikessa rauhassa.

Tarina jatkuu... Kiitos tähän astisesta rakas lukijani. Mielenkiintoisia käänteitä ja tapahtumia tulossa jälleen

Siunattua sunnuntai päivää

hyv%C3%A4%C3%A4sunnuntaita02112014.jpg

 

torstai, 20. heinäkuu 2017

Kaoottinen kesäkuu

Niin ihanan toukokuun jälkeenn... kaoottinen kesäkuu.

Vihdoinkin kamat on pakattu ja matka kohti kuntoutusta ja uusia seikkailuja alkakoon.  Kaksi kertaa aikaisemmin olin vastaavaan kuntoutukseen hakenut ja päässyt mutta sairastumisen vuoksi jouduin perumaan ja jäämään pois. Mutta tällä kertaa se onnistui. Kuntoutus oli aika liikunta painotteinen mutta se ei minua haitannut, koska tykkään varsinkin lenkkeilystä. Sain lapsiltani lahjaksi aktiivisuusrannekkeen, joka motivoi myös lisäämään liikunnan määrää.

Suunnittelin aloittavani jälleen myöskin kuntosaliharjoittelun, koska se on hyväksi lihaskunnolleni. Näitä suunnitellen palasin kuntoutuksesta kotiin entistä vahvempana ja motivoituneempana kesäkuun toisena päivänä.

Kämppis pakkaili viimeisiä tavaroita ystävättärensä kanssa. Olivat lähdössä lomamatkalle ja olisin yksin kotona kaksi ja puoli viikkoa. Kiireisen kevään jälkeen ajattelin nauttia hiljaisuudesta ja rauhasta oikein toden teolla.

Tiedät varmasti Jumalan lupauksen; kukaan ei saa kannettavakseen suurempaa taakka, kuin jaksaa kantaa. Muistan joskus tullessani kotiin päin, jälleen kerran huonojen uutisten kera Syöpätautienklinikalta. Kysyin bussissa Jumalalta: ”onko tosiaan näin”? Niin en tietenkään kyseenalaista Jumalan lupausta onhan hän myös luvannut Ei yksikään hius päästämme irtoa Jumalan sitä tietämättä niin sekin pitää paikkansa, vaikka sitä tuli paljon mietittyä, kun nykyinen sytostaatti vie hiukset.  Uskon lujasti hänen näihin ja moniin muihin antamiinsa lupauksiin. Uskon myös hänen varjelukseensa ja siunauksiinsa, joilla hän meitä lapsiaan siunaa. En hetkeäkään epäile, ettei hän ole läsnä jokapäiväisessä elämässäni.

Mutta sitten tapahtui jotain, mikä jälleen kerran mullisti elämäni. Aloin tuntea itseni huonovointiseksi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Olin aamulla niin voimaton, etten jaksanut edes tyttöjä viedä paikalliselle juna-asemalle, joten soitin naapurille. Nukuin koko sunnuntai päivän ja illan. Maanantaina olisi ollut verikokeet ja lääkäri syöpiksellä mutta olin niin huonossa kunnossa ettei minusta ollut lähtijäksi. Lääkäri soitti tuoreimmat uutiset ja jatkoin lepäämistä. Hoitajan kanssa sovittiin, että torstaina, jos siihen mennessä toivun olisi sitten taas sytostaattihoito. Mutta illalla nousi kuume ja ripulikin alkoi uudelleen, joten oli lähdettävä päivystykseen. Ei muuten tarvinnut yhtään jonottaa… heti ilmoittautuessa minulta mitattiin kuume ja verenpaine (39,1 ja 87/44) joten saman tien makuulle ja kiinni, jos jonkinlaiseen laitteeseen ja suoneen jos jonkinlaista lääkettä. Aamulla minut siirrettiin infektio-osastolle eristykseen, koska epäilivät norovirusta mutta diagnoosi olikin keuhkokuume ja verenmyrkytys.  Ensimmäinen viikko sairaalassa meni vähän eri atmosfäärissä kuumeen heiluessa 38,6 ja 40 asteen välissä. Kaksi seuraavaa viikkoa olikin sitten jo helpommat ja juhannuksen tietämillä sain käydä useampana päivänä kotilomalla. Ja pian sitten jo kotiutettiin kotisairaalaan antibioottihoidon suonen sisäisenä jatkuessa ainakin 18.07. asti. Silloin kun tämä antibioottihoito alkoi, tuntui se ikuisuudelta mutta nyt se on loppu ja siirrymme kolmeksi viikoksi suun kautta syötävään antibioottiin ja näin ollen kotisairaanhoitokin päättyy.  Kuvioon astuu myöskin uusi/vanha sytostaatti, koska syöpä on jälleen aktivoitunut. Eli myös sytostaatti tulee tabletin muodossa.

Niin Jumala ei luvannut helppoa tietä meille kuljettavaksi mutta onneksi hän lupasi varjella meitä kaikilla teillä ja olla läsnä jokaisessa hetkessä.  

Olenko siis Jumalan lempilapsi, kun minua näin jalostetaan pohti Hellevi64 julkaisuani toisaalla . Niin mene ja tiedä. Vaikka joutuisin kiipeämään kuinka jyrkkää kalliota ylös en putoaisi enkä jalkaani kivaan loukkaisi, sillä minua kannattelevat iankaikkiset käsivarret. Kaikesta huolimatta jatkan matkaani kiitollisena siitä mitä Jumala meidän elämäämme antaa.

Rakkauden siivin hän meitä kantaa.

Siunausta kaikille <3

rakasTaivaanIs%C3%A402092015.jpg

sunnuntai, 25. kesäkuu 2017

Odotettu toukokuu <3

image.jpg

Olen vain niin kevät- ja kesäihminen. En tiedä mitään upeampaa, kun maa alkaa vähitellen vihertämään,lehdet puhkeavat puihin, päivät pitenevät. Olen kiitollinen, että olen saanut elää syksyn ja talven vain nähdäkseni tämän kaiken kauneuden. Luonnon heräämisessä vain on jotain niin pysähdyttävää!

Toukokuu on muutenkin elämäni juhla kuukausi. Erityisesti tänä vuonna olin tehnyt paljonn suunnitelmia. Ensin juhlimme lasten kanssa äitienpäivää, vaikka lapset on aikuisia eivätkä enää välttämättä tuo kahvia vuoteeseen laulaen ja ojentaen ihanaa rakkaudella rustattua omatekoista äitienpäiväkorttia. On siinä päivässä silti, jotain niin taianomaista. Minulle merkitsee äärettömästi kuulla äitienpäivälauluna Jari Huhtasalon Äideistä parhain. Niin se soi tänäkin vuonna. Menin avaamaan ulko-ovea siellä oli kaikki lapseni. He tulivat onnittelemaan ja halaamaan tämän kappaleen soidessa. Ihana kämppikseni oli joutunut lähtemään töihin mutta lähtiessään oli virittänyt aamiaispöydän valmiiksi. Ja ihana kissa tarkisti aamiaisen laadun ja onko kattaus riittävän kaunis!

WP_20170514_09_19_19_Pro.jpg

Seurustelun ohella joimme kahvit daim-kakun kera.

Matka jatkuu... on syntymäpäivän aatto. Olen järjestänyt itselleni mukavaa ohjelmaa. Olen menossa 20 v:n tauon jälkeen Mäntsälän Suurlavalle kuuntelemaan Joel Hallikaista. Aivan huikeat tunnelmat. Tähän 20 vuoteen sisältyy muutamia kirkkokonsertteja mutta tässä lavakeikassa on historian havinaa ikäänkuin ympyrä sulkeutuu. Ajatukset fanituksesta ehkä hieman muuttuneet näiden vosien aikana. Mutta se tunne, kun Joel tunnistaa yleisön joukosta... Laulaa lurauttaa pätkän onnittelulaulua, koska muistaa, että minulla on pian syntymäpäivä. Nämä ovat niitä pieniä onnensirpaleita, jotka auttavat jaksamaan. 

Sunnuntaina sitten mennään lasten, miniän ja kämppiksen kanssa syömään johonkin ravintolaan pitkän kaavan mukaan. Ja vietetään yhdessä laatuaikaa. Lahjan saan sitten joskus myöhemmin, kunhan posti sen tuo. On taas niin hemmoteltu olo.

Lapset  arvokkain leiviskä, minkä Jumala on minulle antanut hoidettavaksi. Ovat ja aikuisia mutta se rakkaus ja huolenpito mitä heiltä nyt saan osakseni saa joka kerta kyynelet silmiini. Jokaisen puhelun päättyessä yritän muistaa sanoa "olet minulle rakas"  ja se alkutaipaleen murahdus pojilta on muuttunut sanoiksi... Niin sinäkin... Voiko olla mitään ihanampaa, kun kuulla nuo sanat ❤️

Mutta paluu arkeen oli edessä. Tuli tiistai ja sytohoito, perjantai ja uudet tt-kuvauket. Juhlittiin Kipan valmistumista ja valmistauduin kuntoutukseen lähtöön. Pelokkaana odotin, kun lahtöpäivä lähestyi.. Mitenköhän tällä kertaa käy, kun kaksi edellistä kuntoutusta on pitänyt perua sairastumisen vuoksi. Mutta vihdoinkin kamat pakattu ja matka kohti kuntoutusta ja uusia seikkailuja alkakoon.  

Kiitos mukana elämisestä. Siunausta sinulle ❤️ Muista vaikka elämässäsi olisi millaisia vaikeuksia tahansa ei ole asiaa/tapahtumaa, jota ei Jeesus olisi puolestasi ristille vienyt. Tähän luottaen ja turvaten elämäni jokaisena päivänä. siunausta ja voimia 

❤️ Anneli

  • Henkilötiedot

    Olen 55 -vuotias asun Helsingissä.
    Sairastan levinnyttä rintasyöpää. Sairauden myötä arvomaailmani on muuttunut täysin. Moni ennen niin tärkeä asia on menettänyt merkityksensä. Tule lukemaan mielenkiintoisia tarinoita matkalta, jolla tieto sairaudesta onkin kääntynyt Jumalan suureksi siunaukseksi ja huolenpidoksi. Jossa jokainen päivä on uusi mahdollisuus. Siitäkin huolimatta että on joutunut luopumaan hiuksista.

  • Kuvia

  • Linkkilista

  • Minä ja rakkaat lapseni <3 Jouluna 2012

  • Rakas kissamme Ramona 01.06.1996 - 15.12.2013

  • Uusi perheenjäsen Isabella muutti meille 26.02.2016

  • Sota-asu öttiäistä vastaan <3