keskiviikko, 4. helmikuu 2015
Minä lapsi pienoinen, aamuin illoin rukoilen. Pienet kädet yhteen liitän. Taivaan Isää aina kiitän <3
Tämän ihanan rukouksen opin, kun pojat oli tarhassa ja tytär ei ollut vielä syntynytkään. Ihan nousi kyyneleet silmiin, kun pojat illalla nukkumaan mennessä halusivat lukea jotain oppimaansa. Meidän oma vakio, kun oli
Levolle lasken Luojani. Armias ole suojani. Jos sijaltain en nousisi. Taivaaseen ota tykösi. Amen.
Olen 55 -vuotias asun Helsingissä.
Sairastan levinnyttä rintasyöpää. Sairauden myötä arvomaailmani on muuttunut täysin. Moni ennen niin tärkeä asia on menettänyt merkityksensä. Tule lukemaan mielenkiintoisia tarinoita matkalta, jolla tieto sairaudesta onkin kääntynyt Jumalan suureksi siunaukseksi ja huolenpidoksi. Jossa jokainen päivä on uusi mahdollisuus. Siitäkin huolimatta että on joutunut luopumaan hiuksista.
Kommentit