Heräsin taas niinkuin monena muunakin aamuna puoli viiden aikoihin. Siitä on tullut tapa. Silloin, kun olin työelämässä ja stessaantunut aamuherätysten vuoksi heräsin yleensä kolmen aikoihin. Ja nukahdin uudelleen viiden aikoihin. Vihaisena siitä että kohta kello herättää ja on lähdettävä töihin, vaikka kuinka väsyttäisi.

Nyt on asiat hieman toisin. Suljen silmät hamuan ehkä Raamatun käsiini tai ainakin ristin käteni. Jos en saa heti nukuttua ei sillä ole väliä, kun saan aamulla nukkua. Tämä järjestely siis sopii mainiosti minulle. Saan elää stressitöntä elämää. Ei oikeastaan ole päiväkään, etten muistaisi sairauttani. Mutta mielestäni olen saavuttanut rauhan ja tasapainon tämän asian kanssa. Siksi on niin ihana aamulla herätä ja jossain vaiheessa lukea nämä hartaustekstit facebookin yhteisöistä.

Koska ne uskomattomalla tavalla lohduttavat minua ja ikäänkuin vastaavat äänettömiin rukouksiini ja huokauksiini en voi olla jakamatta niitä teille.

Tuo hiljaisuus tuli erityisen konkreettiseksi hyvin pian sairastumiseni jälkeen. En osannut rukoilla en löytänyt sanoja. Rutistin vain Raamattua kainalossa ja huokailin. Huomasin pian, kuinka Herra oli lähellä särjettyä sydäntäni, piti huolen ja hoivasi. Luulen, että sen ymmärtää vasta sitten, kun kokee itse asioita, jotka särkevät sydämen.

Jumala puhuu 27.02.

Varaa aikaa rukoukseen. Varaa enemmän aikaa edessäni viipymiseen. Vain sillä tavalla edistyt.